Veljekset Klasila Oy
Veljekset Klasila Oy on aikaansaava yritys.
Olemme pystyttäneet suurelementtitaloja jo vuodesta 1999 lähtien ja ensimmäinen oma tuotantomme valmistui vuonna 2002. Kymmenhenkinen tiimimme hallitsee pari-, rivi- ja omakotitalojen rakentamisen rautaisella ammattitaidolla.
Luotettavaa palvelua
Tarjoamme asiakkaillemme luotettavia, laadukkaita ja asiantuntevia rakennuspalveluja, myös ”avaimet käteen” -periaatteella. Osaamisemme on käytettävissäsi jokaisessa rakentamiseen liittyvässä vaiheessa aina lupien hakemisesta talon pystyttämiseen asti.
Tarvittaessa teemme myös uuden kotisi pihatyöt valmiiksi.
Kun asiat tehdään huolella ja ammattitaidolla alusta lähtien, rakentaminen etenee joutuisasti ja työt valmistuvat sovittujen aikataulujen mukaisesti.
Laadukas konsepti
Talotehtaamme sijaitsee Haukiputaalla, Oulun pohjoispuolella. Paikallisena toimijana keskitymme määrän sijasta työn ja tekemisen korkeaan laatuun ja viimeisteltyyn lopputulokseen.
Kun valitset meidät toteuttamaan oman unelmatalosi, voit olla varma siitä, että kotisi korkea laatu on meille kunnia-asia. Miksi muuten antaisimme tekemillemme rakenteille 10 vuoden takuun ja materiaaleille, komponenteille ja asennukselle kahden vuoden takuun!
Veljekset Klasila Oy
Y-tunnus 0889284-0

